Laivoja Grönlannissa.

Grönlanti – seuraa viikinkejä Amerikkaan!

Grönlanti on rajaseuduista viimeinen, kuusi kertaa Suomea suurempi lumen ja jään peittämä saari. Vain harva turisti valitsee määränpääkseen tämän kylmän, pohjoisen matkakohteen. Oletko sinä yksi rohkeimmista?

Grönlanti kuuluu Tanskan kuningaskuntaan pohjolan sotaisan muinaisuuden ansiosta. Viikingit nimittäin saapuivat Grönlantiin noin tuhat vuotta sitten.

Tuolloin Grönlanti sai nykyisen nimensä: viikingit kutsuivat sitä vihreäksi maaksi. Nimi oli ilmeisesti jo keskiajalla aika optimistinen — sen tarkoitus oli saada houkuteltua skandinaaveja muuttamaan kauas meren taakse. Kyse oli siis markkinointikikasta!
Grönlannin kesä.

Viikingit asuttivat Grönlannin 1000 vuotta sitten

Samoihin aikoihin myös eskimoiden esi-isät saapuivat saarelle. Näihin aikoihin eskimot ja viikingit asuttivat kuitenkin eri seutuja.

Viikinki- ja myöhemmin skandinaaviasutus keskittyi kahteen siirtokuntaan. Nykyisen Nuukin lähellä sijaitsi läntinen siirtokunta ja Qaqortoqin lähellä toinen, itäinen siirtokunta.

Vuonna 1261 Grönlanti liitettiin osaksi Norjan kuningaskuntaa. Tämän jälkeen kauppa Grönlannin ja Euroopan välillä oli pitkälti bergeniläisten merenkulkijoiden varassa. Keskiajalla norjalaiset toivat Grönlannista Eurooppaan mursunhampaita, turkiksia, köysiä ja taljoja.

Skandinaavinen asutus katosi Grönlannista 1400-luvulla: ilmaston kylmeneminen oli tehnyt maanviljelystä mahdotonta. Kaiken lisäksi taistelut inuitien kanssa tekivät elämästä hankalaa.

Vaikka pohjoismaalainen siirtokunta kuihtui, pysyi Grönlanti edelleen Tanskan ja Norjan kuningaskunnan osana. Norjan ja Tanskan unionin hajottua jäi Grönlanti Tanskalle.

Nykyään Grönlanti on Tanskan itsehallinnollinen osa. Sen pieni väestö (n. 50000) elää pitkälti kalastuksesta ja kalanjalostuksesta.

Lennot Grönlantiin Tanskan tai Islannin kautta

Suuret turistijoukot eivät ole vielä saapuneet Grönlantiin. Sinne onkin melko hankalaa päästä — ainoastaan kaksi lentoyhtiötä lentää tähän maankolkkaan:

  • Air Greenland lentää läpi vuoden Kööpenhaminasta Kangerlussuaqiin ja osan vuotta Narsarsuaqiin. Kesäkuukausina Air Greenland lentää myös Islannin Keflavikiin ja Kanadan Iqaluitiin.
  • Air Iceland lentää ympäri vuoden Reykjavikista Kulusukiin, Ittoqqortoormiitiin ja Nuukiin. Kesäkuukausina lennetään myös Narsarsuaqiin ja Ilulissatiin.

Valitettavasti Grönlantiin ei ole reittilaivayhteyksiä. Eräillä matkanjärjestäjillä on kuitenkin ohjelmassaan arktisia risteilyjä, joihin Grönlanti kuuluu yhtenä kohteena esimerkiksi Huippuvuorten ja Islannin ohella.

Unohda siis laivat ja varaa suosiolla lento Grönlantiin!

Kaupungista toiseen lentäen tai laivalla

Kun lentomatka Grönlantiin on takana, voit jatkaa matkaa rannikkoa pitkin kulkevilla lautoilla. Lautat ja lentokoneet ovatkin ainoa tapa siirtyä Grönlannista paikasta toiseen: Grönlannissa ei ole asutuskeskuksia yhdistävää tieverkostoa.
Laivoja Grönlannissa.

Matkareitti on hyvä suunnitella jo etukäteen. Tutustu siis ajoissa Grönlannin sisäiseen liikenteeseen:

Grönlannissa on yllättävän runsaasti eritasoisia hotelleja. Esimerkiksi Nuukin valikoima ulottuu yksinkertaisesta hostellista aina neljän tähden konferenssihotelliin saakka.

Ulkoilmaihmisen matkakohde

Grönlanti on ulkoilmaihmisen matkakohde. Mukaan kannattaa siis pakata sään ja vuodenajan mukaisen vaatetuksen lisäksi kunnon vaelluskengät.

Grönlannissa voit esimerkiksi:

  • kalastaa
  • nähdä jääkarhuja ja valaita
  • vuorikiipeillä
  • ajaa koirareellä
  • sukeltaa
  • lasketella
  • patikoida
  • uida kuumissa lähteissä
  • nähdä jäätiköitä ja jäävuoria.

Grönlannin virallinen matkailusivusto on erinomainen lähde etsiessäsi lisätietoa Grönlannin aktiviteeteista.

Miksi siis lähtisit Lappiin, kun voit lentää myös Grönlantiin?


Posted

in

by