Kuuba kuuluu useiden suomalaisten matkanjärjestäjien lomakohteisiin. Vallankumousromantiikka, sikarit, lattarirytmit ja rommi saavatkin monet palaamaan saarelle kerta toisensa jälkeen.
Suomalaisten lisäksi myös muut eurooppalaiset ovat löytäneet menneinä vuosikymmeninä amerikkalaisten suosiossa olleen lomasaaren. Siten matkailu on noussut saaren tärkeimmäksi elinkeinoksi.
Valmismatka on varmasti helpoin ja suosituin tapa matkustaa Kuubaan. Silloin kosketus paikallisten aitoon arkeen jää kuitenkin ohueksi.
Varadero on suljettu lomaparatiisi
Varadero on Kuuban suurin ja kaunein lomakohde. Varaderon upeat hiekkarannat ja kohtuuhintaiset all-inclusive-hotellit tekevät lomasta mieleenpainuvan.
Turismi saapui Varaderoon jo toistasataa vuotta sitten. Yli kymmenen kilometrin mittainen hiekkaranta alkoi jo tuolloin houkutella turisteja puoleensa.
Varadero on kuitenkin nykyään paikallisilta suljettu alue. Täydellistä rantalomaa hummeri-illallisineen varjostaakin tieto siitä, että tänne kuubalaiset pääsevät vain palvelemaan länsituristeja.
Esimerkiksi Dominikaanisen tasavallan vastaavat alueet ovat myös paikallisväen suosiossa. Köyhiin et törmää sielläkään, mutta voit kohdata ainakin vauraita dominikaaneja.
Luksusta Havannan Malecónin varrella
Valmismatkaan on usein mahdollista yhdistää rantaloman lisäksi muutama päivä tai vaikkapa viikko Havannassa, Kuuban pääkaupungissa.
Havannassa kilometrien mittainen rantakatu Malecón on monien muiden Karibian kaupunkien tapaan paikallisten suosima kävely-, ajanvietto- ja näyttäytymispaikka.
Illan pimentyessä lempeä merituuli, paikalliset rytmit ja tuoksut tekevät kävelyretkestä unohtumattoman kokemuksen myös suomalaisturistille!
Malecónilla sijaitsee myös saaren kuuluisin ja ylellisin hotelli Nacional. Nacional ei kenties nykyään ole länsituristin mielestä viiden tähtensä arvoinen, mutta siellä ovat viihtyneet sekä yhdysvaltalaiset mafiapomot että filmitähdet.
Tänäkin päivänä vuosikymmenien takaisten filmitähtien valokuvat koristavat hotellin seiniä: täällä asui niin Ava Gardner kuin Rita Hayworthkin.
Nykyään halvimmat kahden hengen huoneet maksavat 170 dollaria yöltä. Presidentin sviitistä saat maksaa peräti 1000 dollaria yöltä.
Kuubalaisrytmejä aidossa ympäristössä
Kuubalainen kevyt musiikki nousi suuren yleisön suosioon viimeistään Buena Vista Club Social -elokuvan myötä. Puoli vuosisataa sitten suljetun legendaarisen klubin muusikot tulivat vihdoin koko maailman tuntemiksi.
Klassikkorytmejä voit kuulla esimerkiksi Hotel Nacionalissa voit torstai- ja lauantai-iltoina järjestettävissä konserteissa. Ulkomaalaisille suunnatut konsertit ovat varmasti useimmille sopiva johdatus kuubalaisen viihdemusiikin ikivihreisiin.
Paikallisten suosimia klubeja ovat esimerkiksi
- Casa de la Musica – Havana Centro, Calle Galiano
- Casa de la Musica – Miramar, Calle 20 esq 35 playa Miramar
- Café Cantante, Mi Habana – Teatro Nacional de Cuba
Paikallisten suosimissa yökerhoissa ja klubeissa on varsin vapaa pukukoodi — tosin shortseissa ja T-paidassa on turistin
turha yrittää sisään.
Havanna on todellinen ulkoilmamuseo
Todennäköisesti harva Karibialle matkustava suunnittelee ensimmäiseksi museovierailuja. Rommi, latinalaisrytmit ja lämpö riittävät useimmille loman täytteeksi.
Oikeastaan Havannaan matkustavan ei edes tarvitse etsiytyä museoon: koko kaupunkihan on valtava ulkoilmamuseo, jossa siirtomaakauden arkkitehtuuri, sosialistinen realismi ja vanhat amerikanraudat elävät rinnan.
Historiasta kiinnostuneiden kannattaa kuitenkin tutustua vallankumousmuseoon, Museo de la Revolución. Vuonna 1929 valmistunut presidentinpalatsi muutettiin vallankumouksen jälkeen museoksi, jossa voit tutustua vallankumouksen historiaan ja kylmän sodan aikakauteen.
Tuliaiseksi rommia ja sikareita
On helppo sanoa, mitä Kuubasta kannattaa tuoda Suomeen tuliaiseksi: rommia ja sikareita. Ne muodostavatkin maan vientiteollisuuden ytimen.
Aito Cohiba maksaa Havannassa parista eurosta viiteentoista euroon. Ihan ilmaisia sauhut eivät siis ole, mutta täällä sikarit ovat ainakin todennäköisesti aitoja — Cohiba on nimittäin maailman väärennetyin sikari.
Cohibaa edullisempia, mutta monen mielestä aivan yhtä hyviä sikareita ovat esimerkiksi Montecristo-sikarit.
Myös Suomesta saa edullista, kohtuullisen hyvää rommia. Näin kaukana matkustaessasi kannattaa sinun kuitenkin ostaa kerrankin todella hyvää rommia.
Esimerkiksi 11-vuotias Santiago de Cuba maksaa kolmisenkymmentä euroa. Kaksikymmentävuotias rommi saattaa maksaa kaksi kertaa enemmän. Nämä vetävät kuitenkin vertoja mille tahansa viskille tai konjakille!
TIETORUUTU
- Väkiluku: 11 miljoonaa
- Pääkaupunki: Havanna, 3 miljoonaa asukasta
- Valuutta: kansallinen peso (CUP) ja vaihdettava
peso (CUC). 1 CUC = 1 USD. Ota mukaan euroja ja pieniä
dollariseteleitä. - Passi ja viisumi: Passin on oltava 6 kuukautta
matkan jälkeen voimassa. Lisäksi tarvitset suurlähetystöstä saatavan
turistikortin. - Valmismatkat: Esimerkiksi Aurinkomatkat
järjestävät valmismatkoja Kuubaan.
Lisätietoja
- Suomi-Kuuba-seura, puh. 050 461 0909.
- Kuuban matkailutoimisto, Tukholma, puh. +46-8-315 360.
- Hotel Nacional de Cuba