Tansania – Dar es Salaam, Serengeti, Sansibar ja Kilimanjaro

Tansania on Saharan eteläpuolisen Afrikan kiehtovimpia matkakohteita, joka tarjoaa unohtumattomia kokemuksia jokaiselle matkailijalle. Rantaloma, vuoristovaellus ja safari onnistuvat kaikki Tansaniassa!

Koe toisenlainen Dar es Salaam

Vaikka olisit kolunnut Euroopan pääkaupungit, on Dar es Salaam sinulle varmasti uudenlainen kokemus. Dar e Salaam on maan suurin kaupunki, vaikka onkin joutunut luovuttamaan pääkaupungin aseman Dodomalle jo 1970-luvun alussa. Dar es Salaamissa asuu noin kaksi ja puoli miljoonaa ihmistä. Kaupunki on edelleen Tansanian talouselämän keskus, joten sen merkitys on edelleen suuri.

Intian valtameren äärellä sijaitsevassa kaupungissa näkyy edelleen voimakas arabivaikutus. Arabien jälkeen leimansa alueeseen löi Saksan siirtomaavalta: Dar es Salaam oli Saksan Itä-Afrikan pääkaupunki. Saksan menetettyä ensimmäisessä maailmansodassa kokemansa tappion myötä siirtomaansa Tansania ja siten myös Dar es Salaam olivat vielä osa britti-imperiumia.

Matkakohteena Dar es Salaam on monille pelkkä etappi matkalla nauttimaan Sansibarin upeista hiekkarannoista, safarista Serengetistä tai patikkamatkasta Kilimanjarolla. Silti kaupunki on monella tapaa hurmaava yhdistelmä Afrikkaa, Lähi-Itää ja Eurooppaa.

Dar Es Salaam, aamiainen rannalla.

Nauti auringosta Sansibarin upeilla hiekkarannoilla

Sansibar on saariryhmä Tansanian rannikolla, Intian valtameressä 25-50 kilometrin etäisyydellä mantereesta. Sansibar on suosittu matkakohde, jonka upean valkoiset hiekkarannat, elämää kuhisevat korallisriutat ja afrikkalaista tunnelmaa huokuvat kylät jäävät jokaisen lomanviettäjän mieleen vielä vuosiksi eteenpäin.

Sansibarin saarista suosituimpia lomakohteita ovat Pemba ja Unguja. Erityisesti Unguja tunnetaan hienona sukelluskohteena, jossa voit sukelluksillasi kohdata niin kilpikonnia kuin vaarallisen hainkin.

Sansibar on kuitenkin hieno matkakohde myös niille, jotka pitävät päänsä mieluummin aaltojen yläpuolella. Esimerkiksi Kendwan hienot hiekkaranant tunnetaan hyvänä bailupaikkana: varsinkin täydenkuun aikana meno on lähes yhtä vauhdikasta kuin Thaimaan rannoilla.
Sansibar, Tansania

Nouse Kilimanjaro-vuorelle

Huimat 5895 metriä korkea Kilimanjaro-vuori on Afrikan korkein vuori. Sen lumihuippuinen Uhuru Peak vaatii nousijalta hyvää kuntoa ja aikaa – Uhuru Peakille nousuun kannattaa varata 1-2 viikkoa aikaa.

Opastetut viikon mittaiset vaellukset Kilimanjarolle maksavat noin 1200-1600 euroa riippuen vaelluksen pituudesta ja palvelutasosta. Tyypillisesti vaellukseen osallistuu paikallsiten oppaiden lisäksi kokkkeja ja kantajia, joten aivan kaikista mukavuuksista et joudu luopumaan edes kilometrien korkeudessa.

Kilimanjarolle vaellusta suunnittelevan kannattaa kuitenkin aloittaa ajoissa kunnon kohottaminen – aivan rapakuntoisen ei nimittäin kannata lähteä tavoittelemaan lumihuippuisten vuorten ylimpiä rinteitä.

Näe Serengetin upeat savannit

Serengetin leijonat ja antiloopit ovat tuttuja jokaiselle, joka on seurannut television luontodokumentteja säännöllisesti. 30 000 neliökilometrin laajuinen Serengeti ulottuu Tansaniasta Etelä-Keniaan, jossa se tunnetaan nimellä Masai Mara.

Serengetin alueella elää noin 70 suurta nisäkäsalajia ja viitisensataa eri lintulajia. Tämä johtuu Serengetin monipuolisuudesta: alueella on savannia, metsää, soita ja jokialueita.

Monipuolisen luonnon ansiosta alue on loistava paikka juuri suurten nisäkkäiden tarkkailuun: Serengetissä näet leijonia, seeproja, kirahveja, gasellelleja ja lukemattomia muita meille vain televisiosta ja kirjoista tuttuja nisäkkäitä.
Seepra, Serengeti.

Matkailusesongit

Tansanian sää on miellyttävän lämmin läpi vuoden. Kevään kuukaudet maaliskuusta toukokuuhun ovat sateisia, joten lomanviettäjän kannattaa valita joku toinen ajankohta matkalleen.

Joululoma ja keskitalvi muodostavat luonnollisesti Tansanian kuumimman matkailusesongin. Silloin sekä lentolippujen että majoituksen hinta nousee selvästi. Paras aika matkustaa Tansaniaan onkin syksy: silloin sää on hyvä, eivätkä suuret turistimassat ole vielä saapuneet maahan.

Lennot Tansaniaan

Suomesta ei valitettavasti ole tarjolla suoria lentoja Dar es Salaamiin. Edestakainen lento Helsinki – Dar es Salaam maksaa tavallisesti noin 1000 euroa, joten kohtuuttoman kalliiksi välilaskullinen lento ei kuitenkaan tule.

Vastaa

Onko sinulla aiheeseen liittyviä omia kokemuksia? Jaa kokemuksesi ja omat matkavinkkisi muiden iloksi!