Djerba, Guellala ja Houmt Souk

Ihastuttavat auringonlaskut ja toinen toistaan kauniimmat rannat ovat tehneet Tunisian Djerbasta suositun lomakohteen.
djerba-henning-leweke

Djerba on suosittu matkakohde. Kyseessä ei kuitenkaan ole mikään lomakylä, sillä Djerban saarella asuu noin 120 000 asukasta. Siten Djerbassa näet ja koet aitoa Välimeren tunnelmaa.

Djerba on kuitenkin enemmän kuin tunisialainen matkakohde. Vuosituhansien varrella saarelle saapui kreikkalaisia, foinikialaisia, puunilaisia ja roomalaisia. Heidän jälkeensä saarelle saapuivat niin juutalaiset kuin arabitkin.

Yhä tänäkin päivänä Djerban saarella kolme suurta uskontoa elävät yhdessä. Täällä kansainvälisyys on jotain ikiaikaista, vuosituhansien varrella syntynyttä. Siksi myös lomanviettäjät vastaanotetaan Djerballa sydämellisesti.

Houmt Souk on Djerban suurin kaupunki

djerba-citizen59
Houmt Souk on noin 60 000 asukkaan kaupunki, joka sijaitsee saaren pohjoisrannalla. Matkailijat tuntevat sen erityisesti perinteisestä torista (souk) ja hienosta 1400-1500 -luvuilla rakennetusta linnasta. Houmt Soukissa kannattaakin vierailla, vaikka viettäisit lomasi muuten jollakin pienemmällä Djerban paikkakunnalla.

Tiiviisti rakennetut valkoiseksi kalkitut talot sinisine ovineen ja ikkunoineen tuovat elävästi mieleen Kreikan saariston värit. Moskeijat minareetteineen toki paljastavat, että lomapaikkamme ei olekaan Kreikan Santorini!

Guellala – berberikaupunki Djerban etelärannalla

Djerban etelärannikolla sijaitseva Guellala on sekin suosittu retkikohde. Tunisiassa se tunnetaan erityisesti savenvalajien kaupunkina, joten mahdollinen tuliaiskeramiikka kannattaa ehdottomasti ostaa Guellalasta.

Guellalassa sijaitsee yksi saaren tärkeimmistä nähtävyyksistä, Guellalan museo. Museo tarjoaa hyvän katsauksen saaren historiaan ja arkeen, ja vähänkin paikallisista perinteistä kiinnostuneen matkailijan ei kannata jättää sitä missään nimessä väliin. Ja vaikka itse museo ei kiinnostaisikaan, voit aina tulla nauttimaan korkealla sijaitsevasta museosta avautuvista upeista näköaloista!

Matkat

djerba-alex-and-max
Djerban saarella on oma lentokenttä, jonne suomalaisten matkanjärjestäjien lentokoneet laskeutuvat. Tällä hetkellä Djerba kuuluu esimerkiksi Tjäreborgin matkavalikoimaan.

Suomesta ei ole suoria reittilentoja sen paremmin Djerbaan kuin muihinkaan Tunisian kaupunkeihin. Omatoimimatkailijan on sen vuoksi vaihdettava konetta jollakin Keski-Euroopan suurista lentokentistä. Sen vuoksi valmismatka on Djerban kohdalla tavallistakin suositeltavampi vaihtoehto.

Kucat: Alex and Max, Citizen59 ja Henning Leweke, CC, Flickr.com.

Vastaa

Onko sinulla aiheeseen liittyviä omia kokemuksia? Jaa kokemuksesi ja omat matkavinkkisi muiden iloksi!