New York on urbaanimatkailijan matkakohde

New York on valtava kaupunki. Tai oikeastaan kyse on useista eri kaupungeista ja alueista, jotka eroavat toisistaan kuin yö ja päivä.


new-york-times-square
Siksi viikko New Yorkissa on vasta pintaraapaisu. New Yorkin tärkeimmät nähtävyydet ehtii kyllä käydä läpi viikossa, mutta kaupunkiin tutustuminen vaatii kuukausia, kenties vuosia. Siksi lähes jokainen New Yorkissa käynyt haluaa palata kaupunkiin takaisin.

New York on yksi maailmantalouden, kulttuuriin, politiikan, muodin ja viestinnän tärkeimmistä keskuksista. Lähes alalla kuin alalla New York on edelläkävijä, jota seurataan.

Kaupungin viisi osaa

New York muodostuu viidestä hallinnollisesta yksiköstä, boroughs. Jokainen niistä olisi miljoonakaupunki ja yksinäänkin kiinnostava kaupunkilomakohde. Yhdessä ne tekevät New Yorkista vertaansa vailla olevan kokemuksen.

  • Manhattan. Manhattan-saari sijaitsee Hudson-joen ja East River -jokien välissä. Manhattan on New Yorkin business-keskus, jonka lukemattomat pilvenpiirtäjät nousevat kohti taivasta. Pilvenpiirtäjien ja luksusostoskatujen lisäksi Manhattanilla sijaitsevat esimerkiksi Broadway, suuri keskuspuisto Central Park sekä rahoituskeskus Wall Street. Manhattanilla sijaitsevat myös Harlemin, Greenwich Villagen ja SoHon kaupunginosat.
  • Brooklyn. Brooklyn on asukasmääriltään suurin New Yorkin osista. Se sijaitsee East River -joen toisella puolella, Manhattanista itään ja etelään. Jos olet kiinnostunut kuvataiteista, musiikista tai uimarannoista, kannattaa sinun suunnata Brooklyniin!
  • Queens. Useimmat matkailijat saapuvat New Yorkiin Queensin kautta, sillä La Guardian ja JFK:n lentokentät sijaitsevat molemmat East River -joen takana Queensissä. Queensin alueella puhutaan yli 170 eri kieltä – kyse on todellisesta kansojen sulatusuunista.
  • The Bronx. Omaleimainen Bronx sijaitsee Manhattanin pohjoispuolella. Rap ja hip hop syntyivät Bronxissa monen muun afroamerikkalaisen kulttuurin muodon tavoin. Bronxissa asuu paljon latinalaisesta Amerikasta saapuneita maahanmuuttajia, varsinkin puertoricolaisia ja dominikaaneja. Lisäksi Bronxin Pikku Italia on nykyään selvästi Manhattanin Pikku Italiaa italialaisempi!
  • Staten Island. Staten Island on saari Manhattanin eteläpuolella. Manhattanilta pääset Staten Islandille maksuttomalla lauttayhteydellä, joka kulkee Vapaudenpatsaan ohitse. Matka Staten Islandille kannattaa tehdä jo pelkästään mieleenpainuvan skylinen takia.

Pilvenpiirtäjiä, New York.

Ostokset ja hintataso

New York on shoppailijan paratiisi. Kaupunki tarjoaa ostosmahdollisuuksia jokaiselle lompakon paksuudesta ja luottokortin luottorajasta riippumatta.

Ostoskaduista upein on 5th Avenue Keskuspuiston ja Rockefeller Centerin välillä. Esimerkiksi Tiffanyn ja Cartierin liikkeet löytyvät juuri täältä. Vaikka luottorajasi ei riittäisikään ostosten tekemiseen, kannattaa täällä käydä tekemässä ikkunaostoksia.

New Yorkissa on monia upeita tavarataloja, joista löydät kaiken mitä kuvitella saattaa saman katon alta.

New Yorkin tunnetuimpia tavarataloja ovat:

  • Macy’s. Macy’s sijaitsee Herald Squarella. Sen 10 kerroksesta löydät esimerkiksi muotia, kosmetiikkaa. elektroniikkaa ja sisustustarvikkeita suomalaisittain varsin edullisesti. Herkkusuut laskeutuvat tietysti Macyn kellarikerrokseen, jossa tavaratalon herkkukaupat sijaitsevat.
  • Bloomingdale’s. Bloomingdale’s (1000 3rd Avenue) on valtava tavaratalo, josta jokainen löytää jotakin.
  • Century 21. Century 21 on mainio paikka löytää edullisia muotivaatteita ja merkkituotteita alennettuun hintaan, joten myös budjettimatkailijan kannattaa suunnistaa ketjun kauppoihin. Manhattanilla on useita Century 21:n liikkeitä.

Yleisesti ottaen New Yorkin hintataso on korkea, onhan kyse suurkaupungista ja liike-elämän kansainvälisestä keskuksesta. Yhdysvaltain hintataso on tietysti keskimäärin Suomea edullisempi osaksi maan alhaisemman verotuksen vuoksi. Siksi myös New Yorkissa voi helposti tehdä edullisia ostoksia.

New Yorkin museot

Jos rakastat taidetta, kulttuuria ja historiaa, New York City on sinun matkakohteesi. Tässä on 5 parasta museota New Yorkissa, jotka sinun ehdottomasti kannattaa käydä tutustumassa:

1. Metropolitan Museum of Art: Tämä ikoninen museo sijaitsee Fifth Avenuella Manhattanilla, ja siellä on yli kaksi miljoonaa taideteosta eri puolilta maailmaa. Muinaisista egyptiläisistä esineistä nykyaikaisiin mestariteoksiin löytyy jokaiselle jotakin nautittavaa.

2. Modernin taiteen museo (MoMA): Manhattanin keskustassa sijaitseva MoMA tarjoaa ainutlaatuisen ja kattavan kokoelman modernia ja nykytaidetta ympäri maailmaa. Laaja valikoima näyttelyitä ja ohjelmia, se on pakollinen vierailu jokaiselle taiteen ystävälle.

3. American Museum of Natural History: Tämä laaja museo sijaitsee Central Park Westissä Manhattanilla ja sisältää laajan kokoelman luonnonhistoriallisia esineitä ympäri maailmaa. Se on loistava tapa oppia planeettamme menneisyydestä ja nykyisyydestä aina dinosauruksista avaruustutkimusnäyttelyihin.

4. Solomon R Guggenheim -museo: Tässä Fifth Avenuella Manhattanilla sijaitsevassa rakennuksessa on vaikuttava kokoelma moderneja ja nykytaideteoksia eri puolilta maailmaa. Se tarjoaa myös koulutusohjelmia ja erikoistapahtumia ympäri vuoden, jotka sopivat täydellisesti perheille tai ryhmille, jotka etsivät interaktiivista kokemusta taiteesta.

5. Intrepid Sea-Air-Space Museum: Tämä museo sijaitsee Pier 86:lla Manhattanin länsipuolen ranta-alueella, ja se tarjoaa kävijöille ainutlaatuisen mahdollisuuden tutustua joihinkin Amerikan kuuluisimpiin laivaston aluksiin sekä lentokoneisiin toisesta maailmansodasta nykypäivän kehittyneiden teknologioiden avulla.

New Yorkin sää

New Yorkin ilmasto on kostean merellinen. Kaupungissa vuodenajat vaihtelevat voimakkaasti:

  • Kesä on kuuma ja kostea. Heinäkuussa keskilämpötila on lähellä 30 astetta ja hellesäällä elohopea voi nousta 40 asteen tuntumaan.
  • Syksy on viileä ja kuiva.
  • Talvi on kylmä. Tammikuussa keskilämpötila on nollan tienoilla, mutta pakkanen saattaa laskea -18 asteen tienoille.
  • Kevät on sateinen.

Kaupunkiloman viettoon sopivat siis parhaimmin syksy ja kevät. Kesäkuukausina New Yorkin sää on usein liian kuuma kaupunkiin tutustumisen kannalta. Onneksi kaupungissa – kuten kaikkialla Yhdysvalloissa – ilmastointi kuuluu asiaan kaupoissa, kahviloissa, ravintoloissa ja museoissa, siis käytännössä kaikkialla.

Lennot New Yorkiin

New Yorkissa on kolme suurta lentokenttää: La Guardia, John F. Kennedy Airport ja Newark. La Guardia on kotimaanlentojen lentokenttä, JFK ja Newark ovat kansainvälisiä lentokenttiä.

Suorat lennot Helsingistä New Yorkiin kestävät noin 8 tuntia 40 minuuttia. Useat eri lentoyhtiöt liikennöivät reitillä, minkä ansiosta hintakilpailu toimii välillä hyvin. Halvat lentoliput järjestyvät yleensä noin 450 euron hintaan.

Kuvat: DoctorWho ja Hom26 (Flickr.com).

Vastaa

Onko sinulla aiheeseen liittyviä omia kokemuksia? Jaa kokemuksesi ja omat matkavinkkisi muiden iloksi!