Rock Islands – satoja asumattomia saaria
Palaun upeimpia saaria ovat sadat yhteisnimellä Rock Islands tunnettua saarta. Ne ovat häkellyttävän kauniita ja ainutlaatuisia saaria, joiden ainutlaatuisuus paljastuu vasta pinnan alla. Valtameren kuohut ovat miljoonien vuosien aikana kovertaneet saarten alta hiekkakiveä jättäen jälkelle sienen muotoisia saaria.
Rock Islands -saarten eläimistöön kuuluu hurjien krokotiilien lisäksi eksoottisia hedelmälepakoita, kuningaskalastajia ja esimerkiksi papukaijoja. Valtameren pinnan alla taas voit nähdä jopa 1500 eri kalalajia – tai kolmetoista eri hailajia!
Rock Islands ovat asumattomia, joten saarilla ei ole majoitusmahdollisuuksia. Palaun matkanjärjestäjien retkiohjelmassa on kuitenkin päiväretkiä saarille, joita sinun ei missään nimessä kannata jättää väliin saavuttuasi kaukaiseen Palaun tasavaltaan.

Palaun hintataso on suhteellisen korkea
Palau on eksoottinen ja kaukainen matkakohde, jonka maine tunnetaan kautta maailman. Monet Palaun hotelleista ja sukellusresorteista onkin suunnattu juuri maksukykyisille turisteille, joilla ei ole rahasta puutetta. Lisäksi saarten virallisena valuuttana käytetään Yhdysvaltain dollaria, mikä osaltaan vaikuttaa alueen hintatasoon. Siksi Palaun hintataso on varsin korkea – säästöbudjetilla matkustavan ja yksinkertaiseen majoitukseen tyytyvän matkailijan kannattaa varata 100 USD päivää kohden. Sukelluksen harrastajan on syytä varautua vielä toisella satasella sukellusvarusteiden vuokraamiseksi.Lennä Babeldaobiin Guamilta tai Manilasta
Babeldaob on Palaun saarista suurin, ja valtion ainoa lentokenttä sijaitsee Babeldaobilla. Siten Babeldaon aloittaa jokaisen turistin matkan Palaussa. Airain (ROR) lentokentälle saapuminen vaatii kuitenkin välilaskun tai kaksi. Helpoimmin pääset Palaulla Etelä-Korean, Japanin tai Filippiinien kautta:- United Airlines lentää joka päivä Guamilta, jonne pääsee Japanin ja Yhdysvaltain kautta. Lisäksi saarelle lennetään Filippiinien Manilasta.
- Delta Air Lineslentää päivittäin Tokio-Narita (NRT) -lentokentältä.
- Asiana Airlines lentää Korean Seoulista Palaulle.
Palau on huikean kaunis unelmien paratiisisaaristo, jonka unohtumattomimmat näkymät avautuvat silmien eteen pinnan alla
Kuukaudet loppukesästä lokakuuhun ovat sateisimpia — trooppinen kesäsade on sekin useimmille suomalaisille ainutlaatuinen kokemus
Lennä Babeldaobiin Guamilta tai Manilasta Babeldaob on Palaun saarista suurin, ja valtion ainoa lentokenttä sijaitsee Babeldaobilla
Saarten ikivihreä troopppinen luonto, sen eksoottiset linnut, mangroverämeikössä lipuvat krokotiilit ja värikkäät orkideat tekevät lomasta Palaulla varmasti unohtumattoman
Kuva: Tata_aka_T, flickr.com. Palaun hintataso on suhteellisen korkea Palau on eksoottinen ja kaukainen matkakohde, jonka maine tunnetaan kautta maailman
Valtameren pinnan alla taas voit nähdä jopa 1500 eri kalalajia – tai kolmetoista eri hailajia! Rock Islands ovat asumattomia, joten saarilla ei ole majoitusmahdollisuuksia