Etusivu » Lennot » Air Berlin on Euroopan kuudenneksi suurin lentoyhtiö

Air Berlin on Euroopan kuudenneksi suurin lentoyhtiö

Air Berlin on saksalainen lentoyhtiö, joka lentää Suomesta Düsseldorfiin, Berliiniin ja Hampuriin. Entinen halpalentoyhtiö ei enää juuri eroa tavallisesta lentoyhtiöstä. airberlin

Oneworldin jäsen

Air Berlin on 2000-luvulla laajentunut monilla yritysostoilla. Samalla lentoyhtiön reittivalikoima monipuolistui. Nykyään Air Berlin muistuttaa jo monin tavoin perinteisiä lentoyhtiöitä, sillä sen palvelut ovat selvästi halpalentoyhtiöitä paremmat. Valitettavasti tämä näkyy myös lentolippujen hinnoissa — halvat lennot näyttävät olevan Air Berlinin osalta historiaa. Air Berlin liittyi vuonna 2012 kansainväliseen Oneworld -lentoallianssiin, johon myös Finnair kuuluu. Lentoallianssin myötä Air Berlin alkoi tarjota myös codeshare-yhteyksiä monien muiden lentoyhtiöiden kanssa.

Oma bonusohjelma

Air Berlinillä on oma bonusohjelma, johon kuuluu yli 3 miljoonaa asiakasta. Air Berlinin ja Oneworld -partnereiden lennoilta kertyy bonusohjelman jäsenille lentopisteitä, joita voi käyttää esimerkiksi business-luokan lisämaksun maksamiseen.
Miksi Air Berlin on Euroopan kuudenneksi suurin lentoyhtiö kannattaa valita matkakohteeksi?

Air Berlin on saksalainen lentoyhtiö, joka lentää Suomesta Düsseldorfiin, Berliiniin ja Hampuriin

Miten Air Berlin on Euroopan kuudenneksi suurin lentoyhtiö pääsee?

Valitettavasti tämä näkyy myös lentolippujen hinnoissa — halvat lennot näyttävät olevan Air Berlinin osalta historiaa

Paljonko matka Air Berlin on Euroopan kuudenneksi suurin lentoyhtiö maksaa?

Entinen halpalentoyhtiö ei enää juuri eroa tavallisesta lentoyhtiöstä

Air Berlin on Euroopan kuudenneksi suurin lentoyhtiö – mitä matkailija haluaa tietää?

Oneworldin jäsen Air Berlin on 2000-luvulla laajentunut monilla yritysostoilla

Air Berlin on Euroopan kuudenneksi suurin lentoyhtiö – mitä matkailija haluaa tietää?

Nykyään Air Berlin muistuttaa jo monin tavoin perinteisiä lentoyhtiöitä, sillä sen palvelut ovat selvästi halpalentoyhtiöitä paremmat


Posted

in