Kreikka on vuosikymmenien ajan ollut suomalaisturistien kestosuosikki. Vuosien kuluessa lukemattomat kalastajakylät ovat muuttuneet turistikyliksi. Silti Mamma Mia -elokuvan kuvauspaikkana tutuksi tullut Skopelos tarjoaa edelleen aitoa Kreikan tunnelmaa.
Rauhallinen rantalomakohde
Skopeloksen upeat rannat ja kirkas vesi houkuttelevat matkailijoita viettämään leijonanosan lomaviikostaan uimarannalla. Juuri ne houkuttelevat useimmat matkailijat viettämään lomaansa Sporadien saariryhmään kuuluvalla saarella.
Egeanmerellä sijaitseva saari on mukavan kokoinen: 96 neliömetrin alueella riittäää nähtävää myös niille, joille pelkkä rantaelämä ei riitä. Saari sopiikin erityisesti niille, jotka etsivät rauhallista rantalomakohdetta.
Hiukan yllättäen Skopelos on edelleen kreikkalaisten suosima matkakohde. Sen ansiosta saari onkin säilyttänyt paljon alkuperäistä viehätystään – vaikka Mamma Mia -elokuvan kuvauspaikat ja maisemat toki houkuttelevat myös muita eurooppalaisia saarelle sankoin joukoin.
Ihastuttavia uimarantoja ja kauniita lehtoja
Skopeloksella on rantaviivaa yhteensä 67 kilometrin verran. Siten saarelta löytyy runsaasti viehättäviä pieniä uimapaikkoja, joissa voit nauttia rauhallista lomapäivää myös ilman sankkoja turistijoukkoja. Monet saaren rannat ovat epätodellisen kristallinkirkkaita: kauniit sinisen ja vihreän sävyt houkuttelevat virkistäytymään merivedessä.
Suosituimpia rantoja ovat Stafilos, Velania ja Milia. Harkitse kuitenkin pienemmille rannoille retkeilemistä. Vaikka niiden palvelut eivät ole suosikkirantojen veroisia, ovat ne ehdottomasti retken arvoisia. Kristallinkirkas vesi sopii erinomaisesti myös snorklaamiseen: Skopelos onkin mainio paikka aloittaa pinnanalaiseen maailmaan tutustuminen snorkkelin avulla.
Limnonari sijaitse kauniissa, pinjojen reunustamassa lahdenpoukamassa. Limnonari on monen muun Skopeloksen rannan tapaan kiviranta, minkä ansiosta vesi pysyy kirkkaana. Vasta hiukan syvemmällä kallio muuttuu hiekaksi. Limnonarissa on kaksi tavernaa, joten rannalle ei tarvitse ottaa omia eväitä mukaan. Valitettavasti ranta ei ole bussireittien varrella.
Stafilos on Skopeloksen suosituin ranta. Suuri suosio perustuu erityisesti rannan sijaintiin: Stafilos sijaitsee Skopeloksen kaupungin tuntumassa. Rannalla sijaitsee myös erinomainen taverna, joten nälän yllättäessä kannattaa herkutella paikalliseen tapaan.
Velanio sijaitsee sekin Skopeloksen kaupungin lähellä, noin neljän kilometrin päässä kaupugista. Velanion ranta on karkeaa hiekkaa. Rannalla voit vuokrata aurinkovarjoja ja istuimia.
Auringonpalvomisen lisäksi saari sopii mainiosti patikkaretkeilyyn. Korkeuserot ja kauniit lehdot tekevät saaresta miellyttävän patikointikohteen varsinkin kuumimman kesäsesongin ulkopuolella.
Skopeloksen nähtävyydet
Skopeloksen kaupunki on saaren merkittävin keskus, josta saaren nähtävyydet ovat helposti tavoitettavissa. Skopeloksen nähtävyydet tulivat monelle tutuksi vuonna 2008 ilmestyneen Mamma Mia -elokuvan myötä. Niinpä ABBA soi saarella nykyään tiheään – ja Mamma Mia -elokuvan kuvauspaikat ovat jo sinällään muodostuneet suosituiksi nähtävyyksiksi.
Vaikka Skopelos on ennenkaikkea rentouttava rantakohde, riittää saarella nähtävää myös kulttuurihistoriasta kiinnostuneelle lomanviettäjälle.
Agios Ioannis Kastri eli Linnan Pyhän Johanneksen kirkko on yksi Mamma Mian kuuluiisaksi tekemistä nähtävyyksistä. Se sijaitsee Pohjois-Skopeloksella noin 7 km päässä Glossasta.
Panagia Evangelistria on 3,5 km päässä Skopeloksen kaupungista sijaitseva luostari, joka rakennettiin 1700-luvulla. Linnamainen luostari sijaitsee Palouki-vuoren rinteellä, josta avautuvat upeat näköalat Skopeloksen kaupunkiin ja merelle.
Sendoukian kalliohaudat. Sendoukia sijaitsee Delfoi-vuorella. Sendoukia tunnetaan kalliohaudoista, jotka on louhittu vuorenrinteeseen joskus historian hämärissä.
Lennot ja matkat
Skopeloksen rauhallisuus perustuu suurelta osaltaan siihen, että saarella ei ole omaa kansainvälistä lentokenttää. Sen vuoksi eurooppalaiset lomalennot laskeutuvat läheiselle Skiathoksen saarelle. Skiathokselta matka Skopelokselle jatkuu lauttayhteydellä. Lauttamatka kestää alle tunnin.
Suomesta matkoja Skopelokselle järjestää tällä hetkellä ainakin Aurinkomatkat. Valmismatka onkin ehdottomasti helpoin tapa nauttia viikosta tai kahdesta tällä kauniilla saarella.
Kuvat: Titanas (Flickr).