Rodos on vuosikymmenien ajan ollut suosittu rantalomakohde, josta myös suomalaiset hakevat kesäkuukausina takuuvarmasti paistavaa aurinkoa ja lämpöä.
Rodos oli 1950-luvulla sotavuosista toipuvassa Euroopassa yksi ensimmäisistä todellisista massaturismikohteista. Suomalaiset olivat ensimmäisten joukossa yli puoli vuosisataa sitten. Nykyään kymmenettuhannet suomalaiset lomailevat saarella joka vuosi!
Suomalaiset eivät ole yksin, sillä noin 80 % saaren tuloista syntyy suoraan tai epäsuorasti matkailusta. On siis selvää, että Rodokselta on turha hakea ”alkuperäistä” kreikkalaista idylliä ja kalastajakylien tunnelmaa.
Rantaloma tutussa ja turvallisessa ympäristössä
Rodoksella on siis pitkä historia matkakohteena. Sen ansiosta Rodos on erinomainen matkakohde niille suomalaisille, joiden kielitaito ei ole aivan parhaasta päästä.
Rodoksella on jopa kauppoja ja ravintoloita, joiden nimi on selvää suomea. Siten ei ole mikään yllätys, että suomenkieliset ruokalistat ovat ravintoloissa aivan yleisiä.
Kyse on ennenkaikkea rantalomakohteesta. Rodoksella aurinko paistaa noin 300 päivänä vuodessa, joten kesäkuukausina aurinko porottaa kirkkaalta taivaalta lähes sataprosenttista varmuutta hipovalla todennäköisyydellä.
Sen ansiosta Rodos sopii loistavasti rantalomasta haaveilevalle suomalaiselle, joka haluaa paeta sateista Suomen suvea etelän aurinkoon.
Kymmeniä hienoja rantoja
Rodoksella on kymmeniä toinen toistaan parempia uimarantoja, joista osa on hiekkaisia ja osa meren aaltojen sileäksi hiomaa pikkukiveä.
Rantoja on turha pistää paremmuusjärjestykseen, sillä joka puolella saarta riittää miellyttäviä rantoja, joien palvelut pelaavat mainiosti.
Joka tapauksessa tunnetuimpia rantoja ovat:
- Tsambika
- Faliraki
- Kalithea
- Ixia
- Agathi
Rannoista suosituin on joka tapauksessa 16 kilometrin mittainen Faliraki. Sen hienon hiekkarannan varrella on lukuisia hotelleja, ja Falirakin ranta on vuosikymmenien varrella tullut tutuksi lukemattomille suomalaisille.
Valmismatkoja eri puolilta Suomea
Rodoksen suosion ansiosta saarelle lennetään turistilentoja eri puolilta Suomea. Suurimmat matkatoimistot lentävät noin 15 kilometrin päässä Rodoksen kaupungista sijaitsevalle kentälle Helsingin lisäksi esimerkiksi Turusta, Oulusta ja Jyväskylästä. Tämän ansiosta Rodos on helppo valinta lomakohteeksi siinäkin tapauksessa, että asut pääkaupunkiseudun ulkopuolella.
Matkatoimistojen käyttämät hotellit sijaitsevat saaren tunnetuimmissa lomakohteissa: Rodoksen kaupungissa, Ixiassa ja Falirakissa.
Historiallisia nähtävyyksiä
Rantojen ja ravintoloiden lisäksi Rodoksella on runsaasti historiallisia nähtävyyksiä muinaisen Kreikan ja Rooman historiasta kiinnostuneen tutkittavaksi ja ihailtavaksi.
Antiikin historian harrastajan kannattaa tehdä retki Lindoksen kylään. Nykykylän lähellä kohoavalla kukkulalla nimittäin sijaitsee saaren tärkein arkeologinen kohde: Lindoksen akropolis eli linnavuori ja sen temppelialue.
Lindoksen temppeli oli omistettu Ateene-jumalattarelle, joka antoi nimensä myös Kreikan pääkaupungille. Muinaisen temppelin lisäksi kannattaa kiinnittää huomiota keskiaikaisiin johanniittaritarien linnoitusrakennelmiin.
Lindokseen on helpointa tutustua järjestetyllä retkellä. Enemmän saat tietysti retkestä irti vuokraamalla auton tai vaikkapa skootterin, jolla voit kierrellä tutustumassa lähiseutuihin omin päin.
Jatka matkaa naapurisaarille
Omatoimisen matkailijan kannattaa harkita myös Rodoksen naapurisaariin tutustumista. Lautat yhdistävät Rodoksen muihin Dodekanesian saariin sekä useisiin kaupunkeihin Turkin puolella.
Varsinkin kesäsesongin ulkopuolella omatoiminen kierros Dodekanesian saaristossa on erinomainen vaihtoehto valmismatkalle.