Eksoottisin Pohjoismaa
Islanti on varmasti suomalaisille eksoottisin Pohjoismaa, jonne vain harva on matkustanut. Kuitenkin saarivaltion eksoottisen karu luonto, kuumat lähteet ja leuto ilmasto tekevät siitä kiinnostavan matkakohteen mihin vuodenaikaan tahansa. Islanti oli pitkään läntisen Euroopan köyhimpiä maita, joka tunnettiin lähinnä kalastuksesta ja geysireistä. Joitakin vuosia sitten maan finanssisektori yltyi keinottelemaan ympäri maailmaa, ja islantilaispankkien toiminta sai aikaan pienen myrskyn myös Suomessa. Viime vuosina Islannissa tarjolla oleva edullinen energia on saanut monia kansainvälisiä yrityksiä siirtämään toimintojaan maahan. Alhainen verotus, korkea kolutus ja edullinen sähkö ovat tehneet maasta houkuttelevan kohteen esimerkiksi IT-sektorin palvelinsalien sijoituspaikaksi.Reykjakvik on maailman pohjoisin pääkaupunki
Islannin pääkaupunki Reykjavik on maailman pohjoisin pääkaupunki. Suurin osa Islantiin saapuvista turisteista lentää Reykjavikiin, mikä tekee pääkaupungista luonnollisen lähtöpisteen maahan tutustumiselle. Reykjavikissa on noin 160 000 asukasta, mikä tekee siitä Suomenkin mittapuun mukaan kohtuullisen suuren kaupungin. Kansainvälisessä katsannossa kyse on tietysti pikkukaupungista, eikä mistään metropolista. Niinpä pääkaupunkiin ehtii tutustua mukavasti jo muutamassa päivässä. Reykjavikin kohokohtia ovat esimerkiksi:- Perlan vesitorni, jonka huipulla on pyörivä ravintola.
- Kulttuuritalo esittelee Islannin eri seutuja.
- Kuumien lähteiden lämmittämät uima-altaat.
- Valasretket merellä
Kovaa menoa Reykjavikin yössä
Reykjavikin hintataso on korkea. Tämä pitää paikkansa varsinkin ravintoloiden osalta: kaupungin tasokkaat ravintolat vaativat kohtuullisesti käteisvaroja.
Suorat lennot Reykjavikiin
Helpoimmin pääset tutustumaan Reykjavikin menoon lentämällä: sekä SAS että Blue1 lentävät suoralla lennolla Helsingstä Reykjavikiin. Tällä hetkellä (syyskuu 2012) lennot maksavat hiukan yli 400 euroa.Reykjavikin kohokohtia ovat esimerkiksi: Perlan vesitorni , jonka huipulla on pyörivä ravintola. Kulttuuritalo esittelee Islannin eri seutuja. Kuumien lähteiden lämmittämät uima-altaat. Valasretket merellä Kovaa menoa Reykjavikin yössä Reykjavikin hintataso on korkea . Tämä pitää paikkansa varsinkin ravintoloiden osalta: kaupungin tasokkaat ravintolat vaativat kohtuullisesti käteisvaroja.
Toistaiseksi harva suomalainen on lomaillut Islannissa. Kuitenkin karu ja ainutlaatuinen Islanti tarjoaa runsaasti nähtävää omia polkujaan kulkevalle ja omatoimiselle matkustajalle. Haluatko patikoida jäätiköllä, pulahtaa kuumaan lähteeseen vai tutustua Reykjavikin virkeään yöelämään? Eksoottisin Pohjoismaa Islanti on varmasti suomalaisille eksoottisin Pohjoismaa, jonne vain harva on matkustanut. Kuitenkin saarivaltion eksoottisen karu luonto, kuumat lähteet ja leuto ilmasto tekevät siitä kiinno
Vaikka maan hintataso on korkea, olut ja terävät maistuvat islantilaisille siinä missä suomalaisillekin. Omituista kylläkin, olut oli maassa kiellettyä aina maaliskuun alkuun 1989 saakka. Tätä nykyä klubeista ja baareista saa olutta siinä missä muuallakin. Suorat lennot Reykjavikiin Helpoimmin pääset tutustumaan Reykjavikin menoon lentämällä: sekä SAS että Blue1 lentävät suoralla lennolla Helsingstä Reykjavikiin.
Toistaiseksi harva suomalainen on lomaillut Islannissa. Kuitenkin karu ja ainutlaatuinen Islanti tarjoaa runsaasti nähtävää omia polkujaan kulkevalle ja omatoimiselle matkustajalle. Haluatko patikoida jäätiköllä, pulahtaa kuumaan lähteeseen vai tutustua Reykjavikin virkeään yöelämään? Eksoottisin Pohjoismaa Islanti on varmasti suomalaisille eksoottisin Pohjoismaa, jonne vain harva on matkustanut. Kuitenkin saarivaltion eksoottisen karu luonto, kuumat lähteet ja leuto ilmasto tekevät siitä kiinnostavan matkakohteen mihin vuodenaikaan tahansa.
Islanti oli pitkään läntisen Euroopan köyhimpiä maita, joka tunnettiin lähinnä kalastuksesta ja geysireistä. Joitakin vuosia sitten maan finanssisektori yltyi keinottelemaan ympäri maailmaa, ja islantilaispankkien toiminta sai aikaan pienen myrskyn myös Suomessa.