Aurinkorannikko – Espanjan Costa del Sol

Costa del Sol eli Aurinkorannikko sijaitsee Espanjan Andalusiassa Välimeren rannalla. Monet Espanjan suosituimmista rantalomakohteista sijaitsevat 160 kilometrin mittaisella rantakaistaleella.

Aurinkorannikko, Costa del Sol

Suomalaismatkailijoiden kestosuosikki

Aurinkorannikko on noussut jo vuosikymmeniä sitten suomalaisten matkailijoiden suosikiksi. Sen ansiosta alueelle on muuttanut pysyvästi tuhansia suomalaisia viettämään eläkevuosien talvia.

Useimmille meistä riittää kuitenkin viikko tai kaksi lämpimässä. Se onnistuu lähes takuuvarmasti Aurinkorannikolla, sillä aurinko paistaa alueella huikeat 320 päivänä vuodesta.

Aurinkorannikko on kuitenkin loistava matkakohde myös niille, jotka kaipaavat lomallaan muutakin kuin aurinkoa. Alueen kaupungeissa on paljon nähtävää myös kulttuurin ystäville ja historian harrastajille. Lisäksi herkkusuut voivat kerätä täällä uusia kulinaarisia kokemuksia!

Málaga sopii rantaloman ja kaupunkiloman viettäjälle

Málaga on yksi Aurinkorannikon tunnetuimmista kohteista. Yli puoli miljoonaa asukasta tekevät siitä aidon suurkaupungin, jossa riittää nähtävää vähän pidemmäksikin aikaa. Málagassa ei siis tarvitse kyllästyä ensimmäisen viikon jälkeen.

Málagan nähtävyyksistä kannattaa mainita ainakin Pablo Picasson museoksi muutettu lapsuudenkoti. Sen lisäksi lyhyelläkin matkalla kannattaa tutustua ainakin Málagan katedraaliin sekä Alcazabon ja Gibralfaron linnakkeisiin.

Fuengirola on suomalaisasutuksen keskus

Fuengirola, AurinkorannikkoFuengirolassa puolestaan on Aurinkorannikon suurin suomalaisyhteisö. Kaupungissa asuukin niin paljon suomalaisia, että kaupunkiin on perustettu myös suomalainen peruskoulu ja lukio. Näin myös lapsiperheet voivat viettää talven Aurinkorannikolla.

Fuengirola sijaitsee kolmisenkymmentä kilometria Málagasta lounaaseen. Kaupunki on selvästi pienempi, sillä Fuengirolan asukasluku on noin 60 000. Kesäkuukausien aikana Fuengirolan väkiluku tietysti moninkertaistuu matkailijoiden saapuessa kaupunkiin sankoin joukoin.

Fuengirolasta kannattaa mainita kaupunkin upea hiekkaranta. Kahdeksan kilometrin mittaisen rannan varrella on tarjolla kaikkia täydellisen rantaloman edellyttämiä aktiviteetteja vesihiihdosta riippuliitoon.

Marbella – vietä lomasi filmitähtien tapaan

MarbellaUpea Marbella on Aurinkorannikon helmi. Noin 130 000 asukkaan kaupunki tunnetaan julkkisten matkakohteena — niinpä kaupunki on myös hiukan muita Costa del Solin kaupunkeja kalliimpi.

Samalla Marbella on selvästi muita Aurinkorannikon matkakohteita hienostuneempi. Ylellisyys näkyy myös Marbellan yöelämässä, jossa meno jatkuu vauhdikkaasti aamuun asti.

Lisäksi Marbella on loistava valinta golfkohteeksi, sillä kaupungissa on yli 50 golfkenttää. Golfaajan ei siis kannata kauaa miettiä matkakohteen valintaa: Marbellassa riittää gofkenttiä vaikka koko talveksi!

Torremolinos – täältä kaikki alkoi

Torremolinos on yksi ensimmäisiä Aurinkorannikon matkakohteita — turistit alkoivat saapua kaupunkiin sankoin joukoin jo 1960-luvulla. Pitkän matkailuhistorian ansiosta kaupungin palvelut pelaavat varmasti. Myös nykyään Torremolinos kuuluu useimpien suurten matkanjärjestäjien ohjelmaan.

Torremolinoksen turistipalvelut keskittyvät viehättävän Carihuelan ranta-alueen tuntumaan. Meren ääreltä sekä lapset että aikuiset löytävät kaipaamansa palvelut: kaupat, ravintolat ja kahvilat.

Myös Torremolinoksen keskustaa on kunnostettu viime vuosina monin tavoin. Sen ansiosta Torremolinos on pitkään jatkuneesta turismista huolimatta edelleen viihtyisä ja mukava matkakohde.

Kuvat: Rune Kreem, Chantal Boogers ja Meinder Arnold Jacob (Flickr.com).

Vastaa

Onko sinulla aiheeseen liittyviä omia kokemuksia? Jaa kokemuksesi ja omat matkavinkkisi muiden iloksi!