Albania on vielä uusi matkakohde

Tunnetko ketään, joka olisi lomaillut Albaniassa? Tuskin, niin harva meistä on tähän mennessä viettänyt lomaviikkojaan tuossa Balkanin pitkään suljetussa valtiossa.


Albanian tyttöjä puistossa
Albania tunnettiin pitkään Euroopan suljetuimpana maana, jonka suosio matkakohteena oli samalla tasolla Pohjois-Korean kanssa. Tänä päivänäkään suuret turistijoukot eivät ole löytäneet jo ovensa ja ikkunansa avannutta Välimeren rantavaltiota. Silti — tai osaksi juuri siitä syystä — Albania on monellakin tapaa kiinnostava matkakohde.

Tirana ja sen nähtävyydet

Tirana on metsien ja vuorten ympäröimä kaupunki sisämaassa. Useimmat turistit pitävät Tiranaa kiehtovana ja viehättävänä kaupunkina, jonka yöelämäkin on piristynyt viime vuodella vauhdilla. Tiranassa on joukko lähinnä 1800-luvulta peräisin olevia historiallisia nähtävyyksiä. Vuonna 1621 perustettu kaupunki ei siis ole varsinainen historiallinen kaupunkikohde.

Toki myös Tiranassa on jonkun verran kiinnostavia nähtävyyksiä: kaupungin museot vetoavat ainakin piintyneisiin kulttuurimatkailijoihin.

Historiallinen kansallismuseo – Muzeu Historik Kombëtar. Skanderbegin aukiolla sijaitseva Kansallismuseo on Tiranan tärkein museo. Aukiolle saavuttuasi aukion luoteislaidalla sijaitsevan museon sen julkisivun suuresta mosaiikista. Museon näyttelyissä on myös englanninkielisiä esittelytekstejä, joten matkailijakin saa selvää museon tärkeimmästä annista.

Kansallisgalleria – Galeria Kombetare e Arteve. Albanian kansallisgalleriassa tutustut maan taidehistoriaan 1200-luvulta nykyaikaan saakka. Monen matkailijan mielestä sosialistista realismia edustava taide on koko museon kiehtovinta taidetta.

Albanian arkeologinen museo – Muzeu Kombëtar Arkeologjik. Historiallisen museon kokoelmissa ei juuri ole antiikin ajan esineitä, jotka on sijoitettu tähän Qemal Stafa -stadiumin lähellä sijaitsevaan arkeologiseen museoon. Museon kokoelmiin kuuluu muinaista illyrialaista, roomalaista ja hellenististä taidetta.

Ostokset ja hintataso

Vielä vähemmän Tirana on shoppailukohde. Kaupungissa toki on runsaasti pieniä kauppoja, joista voit löytää jotakin ostamisen arvoista. Kauppojen sijaan ostokset kannattaa kuitenkin tehdä toreilla tai basaareissa, jotka ovat turistien sijaan paikallisten kansoittamia.

Durrës – rantalomakohde Tiranan lähellä

Rantaloma Albaniassa tuntuu varmaan monista vielä eksoottisemmalta ajatukselta kuin kaupunkiloma Tiranassa. Silti Albanian Adrianmeren rannat vetävät hyvin vertoja naapurimaiden rantalomakohteiden tarjoamille rannoille.

Albanian rannat ovat vielä koskemattomia verrattuna mihin tahansa muuhun Välimeren valtioon. Adrianmeri on siellä kirkasta ja kimmeltävää, aivan kuten rantalomakohteena monin verroin tunnetummassa Kroatiassa tai Italiassa.

Albanian rannat ovat kuitenkin lähinnä paikallisten kansoittamia. Albanialaisten lisäksi myös kosovolaiset saapuvat nauttimaan esimerkiksi Durrësin hienoista hiekkarannoista.

Rantalomakohteena Durrës on edullinen verrattuna mihin tahansa Välimeren kohteeseen. Muutaman sadan leken (parin euron) hinnalla voit vuokrata itsellesi aurinkotuolin ja nauttia auringosta meren rannalla.

Saranda – rannikkokaupunki Korfun tuntumassa

Useimmat ulkomaalaiset matkailijat tutustuvat Albaniassa ensinnä Sarandaan. Saranda sijaitsee aivan Kreikan rajan tuntumassa, ja sinne pääsee päivittäin lautalla Korfun saarelta.

Menneinä vuosikymmeninä Saranda oli albanialaisten suosima kotimaanmatkakohde. Se tunnettiin erityisesti häämatkalaisten suosimana kohteena.

Lennot

Albaniassa on vain yksi kansainvälinen lentokenttä: Tirana International Airport Nënë Tereza. Se sijaitsee parinkymmenen kilometrin päässä kaupungin keskustasta. Matka taittuu kätevimmin taksilla tai linja-autolla.

Lennot Helsingistä Tiranaan maksavat yleensä alle 500 euroa. Halmimmillaan liput irtoavat parillasadalla eurolla. Valitettavasti Suomesta ei ole tarjolla suoria lentoja Albaniaan, joten välilasku on aina tarpeen. Välilaskun vuoksi matka kestää viidestä tunnista kymmeneen tuntiin.

Toinen tapa saapua Albaniaan on tulle maitse tai meritse. Esimerkiksi lauttalippu Korfusta Albaniaan maksaa noin 20 euroa. Korfun lisäksi lauttareittejä on tarjolla Italiasta.

Kuva: leshaines123 (Flickr.com).

Lukijoiden kokemuksia aiheesta “Albania on vielä uusi matkakohde

  1. Hieno kohde uutta hakevalle. Hinnat edullisia tosin vedätys Yleistä. Durres mukava kohde ja bussi 1, -/suunta. Ihmiset aidon ystävällisiä. Olin tiranassa elokuussa 2016

Vastaa

Onko sinulla aiheeseen liittyviä omia kokemuksia? Jaa kokemuksesi ja omat matkavinkkisi muiden iloksi!