Havanna tarjoaa rosoista romantiikkaa

Kuuba kuuluu useiden suomalaisten matkanjärjestäjien lomakohteisiin. Vallankumousromantiikka, sikarit, lattarirytmit ja rommi saavatkin monet palaamaan saarelle kerta toisensa jälkeen.

Suomalaisten lisäksi myös muut eurooppalaiset ovat löytäneet menneinä vuosikymmeninä amerikkalaisten suosiossa olleen lomasaaren. Siten matkailu on noussut saaren tärkeimmäksi elinkeinoksi.

Valmismatka on varmasti helpoin ja suosituin tapa matkustaa Kuubaan. Silloin kosketus paikallisten aitoon arkeen jää kuitenkin ohueksi.

Vanhja jenkkiauto Havannassa.

Yhdysvaltain kauppasaarron ansiosta Havannan kadut ovat täynnä vanhoja jenkkiautoja. Kuva: The Carol M. Highsmith Archive, Library of Congress, Prints and Photographs Division.

Varadero on suljettu lomaparatiisi

Varadero on Kuuban suurin ja kaunein lomakohde. Varaderon upeat hiekkarannat ja kohtuuhintaiset all-inclusive-hotellit tekevät lomasta mieleenpainuvan.

Turismi saapui Varaderoon jo toistasataa vuotta sitten. Yli kymmenen kilometrin mittainen hiekkaranta alkoi jo tuolloin houkutella turisteja puoleensa.

Varadero on kuitenkin nykyään paikallisilta suljettu alue. Täydellistä rantalomaa hummeri-illallisineen varjostaakin tieto siitä, että tänne kuubalaiset pääsevät vain palvelemaan länsituristeja.

Esimerkiksi Dominikaanisen tasavallan vastaavat alueet ovat myös paikallisväen suosiossa. Köyhiin et törmää sielläkään, mutta voit kohdata ainakin vauraita dominikaaneja.

Luksusta Havannan Malecónin varrella

Valmismatkaan on usein mahdollista yhdistää rantaloman lisäksi muutama päivä tai vaikkapa viikko Havannassa, Kuuban pääkaupungissa.

Havannassa kilometrien mittainen rantakatu Malecón on monien muiden Karibian kaupunkien tapaan paikallisten suosima kävely-, ajanvietto- ja näyttäytymispaikka.

Illan pimentyessä lempeä merituuli, paikalliset rytmit ja tuoksut tekevät kävelyretkestä unohtumattoman kokemuksen myös suomalaisturistille!

Malecónilla sijaitsee myös saaren kuuluisin ja ylellisin hotelli Nacional. Nacional ei kenties nykyään ole länsituristin mielestä viiden tähtensä arvoinen, mutta siellä ovat viihtyneet sekä yhdysvaltalaiset mafiapomot että filmitähdet.

Tänäkin päivänä vuosikymmenien takaisten filmitähtien valokuvat koristavat hotellin seiniä: täällä asui niin Ava Gardner kuin Rita Hayworthkin.

Nykyään halvimmat kahden hengen huoneet maksavat 170 dollaria yöltä. Presidentin sviitistä saat maksaa peräti 1000 dollaria yöltä.

Kuubalaisrytmejä aidossa ympäristössä

Kuubalainen kevyt musiikki nousi suuren yleisön suosioon viimeistään Buena Vista Club Social -elokuvan myötä. Puoli vuosisataa sitten suljetun legendaarisen klubin muusikot tulivat vihdoin koko maailman tuntemiksi.

Klassikkorytmejä voit kuulla esimerkiksi Hotel Nacionalissa voit torstai- ja lauantai-iltoina järjestettävissä konserteissa. Ulkomaalaisille suunnatut konsertit ovat varmasti useimmille sopiva johdatus kuubalaisen viihdemusiikin ikivihreisiin.

Paikallisten suosimia klubeja ovat esimerkiksi

  • Casa de la Musica – Havana Centro, Calle Galiano
  • Casa de la Musica – Miramar, Calle 20 esq 35 playa Miramar
  • Café Cantante, Mi Habana – Teatro Nacional de Cuba

Paikallisten suosimissa yökerhoissa ja klubeissa on varsin vapaa pukukoodi — tosin shortseissa ja T-paidassa on turistin
turha yrittää sisään.

Havanna on todellinen ulkoilmamuseo

Todennäköisesti harva Karibialle matkustava suunnittelee ensimmäiseksi museovierailuja. Rommi, latinalaisrytmit ja lämpö riittävät useimmille loman täytteeksi.

Oikeastaan Havannaan matkustavan ei edes tarvitse etsiytyä museoon: koko kaupunkihan on valtava ulkoilmamuseo, jossa siirtomaakauden arkkitehtuuri, sosialistinen realismi ja vanhat amerikanraudat elävät rinnan.

Historiasta kiinnostuneiden kannattaa kuitenkin tutustua vallankumousmuseoon, Museo de la Revolución. Vuonna 1929 valmistunut presidentinpalatsi muutettiin vallankumouksen jälkeen museoksi, jossa voit tutustua vallankumouksen historiaan ja kylmän sodan aikakauteen.

Graffiti: Kuuban lippu ja Che Guevara.

Havanna on rosoista romantiikkaa, kuumia rytmejä ja vallankumousromantiikkaa. Valokuva: The Carol M. Highsmith Archive, Library of Congress, Prints and Photographs Division.

Tuliaiseksi rommia ja sikareita

On helppo sanoa, mitä Kuubasta kannattaa tuoda Suomeen tuliaiseksi: rommia ja sikareita. Ne muodostavatkin maan vientiteollisuuden ytimen.

Aito Cohiba maksaa Havannassa parista eurosta viiteentoista euroon. Ihan ilmaisia sauhut eivät siis ole, mutta täällä sikarit ovat ainakin todennäköisesti aitoja — Cohiba on nimittäin maailman väärennetyin sikari.

Cohibaa edullisempia, mutta monen mielestä aivan yhtä hyviä sikareita ovat esimerkiksi Montecristo-sikarit.

Myös Suomesta saa edullista, kohtuullisen hyvää rommia. Näin kaukana matkustaessasi kannattaa sinun kuitenkin ostaa kerrankin todella hyvää rommia.

Esimerkiksi 11-vuotias Santiago de Cuba maksaa kolmisenkymmentä euroa. Kaksikymmentävuotias rommi saattaa maksaa kaksi kertaa enemmän. Nämä vetävät kuitenkin vertoja mille tahansa viskille tai konjakille!

TIETORUUTU

  • Väkiluku: 11 miljoonaa
  • Pääkaupunki: Havanna, 3 miljoonaa asukasta
  • Valuutta: kansallinen peso (CUP) ja vaihdettava
    peso (CUC). 1 CUC = 1 USD. Ota mukaan euroja ja pieniä
    dollariseteleitä.
  • Passi ja viisumi: Passin on oltava 6 kuukautta
    matkan jälkeen voimassa. Lisäksi tarvitset suurlähetystöstä saatavan
    turistikortin.
  • Valmismatkat: Esimerkiksi Aurinkomatkat
    järjestävät valmismatkoja Kuubaan.

Lisätietoja

Lukijoiden kokemuksia aiheesta “Havanna tarjoaa rosoista romantiikkaa

  1. Palasin juuri viime viikolla Kuubasta ja Varadero on aikas täynnä kuubalaisia, eli kyllä heitä sielläkin tapaa. Amerikan dollareita en valuutaksi veisi, eurot ok. Ja pankkiautomaatista saa nostettua CUCkeja ihan näppärästi, ei tartte kauheasti käteistä rahdata. Ja ehdottomasti suositteln kuitenkin Varaderosta poistumista matkan aikana, sielläon hyvä vähän löhötä ja rentoutua mutta jos tahtoo oikein Kuubaa nähdä niin muutama retki kannattaa tehdä. Havanna on omaa luokkaansa mutta esimerkikisi Trinidadissa näet ihan toisenlaisen Kuuban! Erilaista se elo on meilläkin Helsingissä ja Pihtiputaalla 🙂

  2. Kaksituhatta luvun alun aikana vierailin kolme kuukauden matkaa Kuubassa. Asuin perheissä. Yhdellä matkalla oma pyörä suomesta ja saari tuli katsastettua lähs päästä päähän. Tietysti myös busseja ja junia oli käytössä. Havanna on mielenkiintoinen ja musiikillisesti monipuolinen mesta. Sandiago vastaavasti son musa aupunki jossa käsittääkkeni tanssi koulutus huippua. Sen näki. Turisti rantoja ei hirveesti kierretty,osaa hyvinkin kaukaa. Perhemajoituksia tarjotaan kadulla ja niihin voi vapaasti tutustua ottamatta ensimmäistä. Niistä vain hyviä kokemuksia.
    Pientä huijaamista tapahtuu baareissa, kaupoissa, junissa jne. Poliisiin ei kannata luottaa ja se ei sua välttämättä auta. Ikäviä kokemuksia kun kassini varastettiin. Liian pitkä kertomus tähän.
    Edelleen hyvä kuva maasta. Ihmiset ystävällisiä ja muusikot parasta, ja suomalaiset ykkös luokkaa heidän silmissään. Vielä kun vaihdoin eurot paikallisiin pesoihin Casa de cambiossa, syöminen maksoi enää ehkä kymmenes osan. Näistä ei turisteille kerrota.
    Eka kerralla jätin kaikki USA vaatteet kotiin etten provosois porukkaa. Vastaan tulee kuitenkin kavereita USA paidoissa jossa lukee Land of Freedom. Eli se siitä amerikan vihaamisesta. Hyvä että kauppasaarto helpottaa. Saavat lääkkeitä ym tärkeätä kanalle. Tietysti samalla, jos ovet sepposesn selälleen avataan, saattaa tulla roskaa silmille. Molemmissa ongelmia.

  3. Havanna vei mun sydämmen♥ Koko kaupunki tosiaan yhtä ulkoilmamuseota! Kaupungissa kuului ihan selvästi historian siipien havinaa!

Vastaa

Onko sinulla aiheeseen liittyviä omia kokemuksia? Jaa kokemuksesi ja omat matkavinkkisi muiden iloksi!