Suriname on seikkailijan matkakohde

Suriname sijaitsee Etelä-Amerikan pohjoisrannikkolla Guyanan ja Ranskan Guyanan naapurissa. Massaturismi ei ole vielä löytänyt Etelä-Amerikan pienintä valtiota, jonka palvelut ovat turismin kannalta vielä lapsenkengissä.

Silti maalla on paljon annettavaa rohkealle seikkalijalle, joka osaa pitää huolta itsestään!

Luontomatka Surinameen tarjoaa upeita kokemuksia

Surinam tunnetaan erityisesti luontomatkakohteena. Suurin osa maan asukkaista asuu pohjoisrannikolla pääkaupunki Paramaribon läheisyydessä.

Asuttujen alueiden ulkopuolella on laajoja, vielä koskemattomia viidakoita ja jokien halkomia vehreitä metsiä. Viidakkoon ja luontoon tutustuminen on helpointa osallistumalla opastetulle seikkailuretkelle, joita paikalliset matkatoimistot järjestävät kohtuuhinnalla.

Suriname on vanha Hollannin siirtomaa

Siirtomaakaudella Suriname kuului 1660-luvulta alkaen Hollannin alaisuuteen. Se itsenäistyi vasta vuonna 1975, jolloin Paramaribosta tuli maan pääkaupunki.

Yli kolme vuosisataa kestänyt siirtomaakausi näkyy vielä tänä päivänä monin tavoin Surinamessa. Hollanti on edelleen maan virallinen kieli, vaikka Surinamessa kuuleekin enemmän paikallista kreolikieltä.

Siirtomaakauden vaikutusta on myös alueen syvä monikulttuurisuus: Surinamessa näkyy ja kuuluu vaikutteita kaikkialta maailmasta. Surinamen asukkaista yli puolet onkin aasialaista syntyperää. Varsinkin Intiasta ja Jaavalta on saapunut runsaasti siirtolaisia.
Paramaribo, Suriname.

Surinamen sää

Surinamen sijaitsee lähellä päiväntasaa, ja sen ilmasto on trooppinen. Sen vuoksi maassa ei ole suuria lämpötilavaihteluja vuoden mittaan.

Paramaribon seudulla päivän ylin lämpötila on noin 29-33 astetta. Yöllä lämpötila laskee noin 22-23 asteeseen.

Surinamessa on kaksi sadekautta. Toinen niistä alkaa joulukuussa ja jatkuu helmikuun alkupuolelle saakka. Toinen sadekausi sijoittuu kesäkuukausiin huhti-toukokuun taitteesta aina elokuun puoliväliin saakka.
Paramaribo, Suriname

Suojaudu hyttysiltä

Seikkailumatkaan viidakkoseuduilla liittyy aina riskejä. Surinamessa esiintyy lisäksi yleisesti denguekuumetta, jota vastaan ei ole rokotetta.

Denguekuumeen lisäksi maan sisäosissa esiintyy malariaa, joten Surinameen matkustaville suositellaan malarian estolääkitystä.

Estolääkityksen lisäksi matkaan kannattaa pakata hyttysmyrkkyä, hyttyskarkotetta ja moskiittoverkot. Niiden avulla voit pienentää sairastumisriskiä.

Lennot Surinameen

Surinameen ei ole suoria lentoja Suomesta. Helpoimmin pääset maahan lentämällä Amsterdamin Schipholin kautta.

Kuvat: Radio Nederland Wereldomroep (Flickr.com).

Vastaa

Onko sinulla aiheeseen liittyviä omia kokemuksia? Jaa kokemuksesi ja omat matkavinkkisi muiden iloksi!